Kokoomuksen ehdotus Kemi-Tornion lentojen turvaamisesta kaatui eduskunnassa
Lapin Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto on pahoillaan, ettei Kokoomuksen ehdotus maakuntalentojen turvaamisesta saanut taakseen eduskunnan enemmistön tukea.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esitti maanantain lisätalousarviokeskustelussa lausumaehdotuksen Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemi-Tornion ja Kokkola-Pietarsaaren lentoyhteyksien käynnistämisestä. Lausumaehdotus kuitenkin kaatui hallituspuolueiden edustajien äänestettyä ehdotusta vastaan.
Kokoomuksen esittämä malli olisi ollut väliaikainen toimenpide, jolla lentoyhteydet olisi saatu palautettua myös näille kentille kriisin jälkeen nopeuttaen lentojen käynnistämistä ja auttaen niiden jatkamista kriisin jälkeen taas markkinaehtoisesti.
– Lennot ovat Meri-Lapille elintärkeä yhteys ja Meri-Lapin kilpailukyky on puolestaan Suomelle elintärkeää, kun uusien investointien ja vientiteollisuuden kasvun kautta pitää nostaa kansantalous pandemian aiheuttamasta lamasta. On ikävää, että lentojen jatkuminen jää nyt epävarmuuden tilaan, Autto pahoittelee.
Finnair jätti viime viikolla ilmaan, milloin Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemi-Tornion ja Kokkola-Pietarsaaren lentoyhteydet käynnistyvät uudelleen. Kokoomuksen lausumaehdotuksessa edellytettiin, että hallitus ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin, joilla turvataan myös poikkeusaikana riittävät, asukkaita kuin myös yrityselämää palvelevat lentovuorot kyseessä oleville kentille tarvittaessa ostopalvelusopimuksella.
– Keskeiset teollisuuden ja koulutuksen keskukset eivät koronapandemian tuomien vaikeuksien keskelle olisi enää tarvinneet uutta epävarmuutta lentojen tulevaisuudesta, Autto kiteyttää ajatuksen lentoyhteyksien nopean avaamisen välttämättömyydestä.
Autton mukaan Kokoomuksen esittämä ostopalvelusopimus olisi ollut läpinäkyvä tapa viimekädessä turvata lentoyhteydet koronakriisin yli, jos valtion omistajaohjaus ei olisi pystynyt muuten vakuuttamaan samassa yhteydessä pääomitettua Finnairia maakuntalentojen aloittamisen välttämättömyydestä Suomen kilpailukyvyn ja myös lehtoyhtiön tulevan menestyksen kannalta.