Lapin Kokoomus vaatii Rinteen hallitusta päivittämään metsäerän jakoperusteet
Lapin Kokoomus vaatii, että Rinteen hallitus toteuttaa yhteisöveron metsäerän jakoperusteiden päivittämisen.
– Edellisellä hallituskaudella pitkälle valmisteltu muutos olisi toteutettavissa, jos hallituksella olisi hyvää tahtoa Lapin kuntia kohtaan, Lapin Kokoomuksen puheenjohtajana jatkamaan valittu Heikki Autto sanoo.
Kokoomuksen piirikokouksen mukaan nykyisillä metsäerän jakoperusteilla voimakas tulonsiirto pohjoisesta etelään jatkuu. Rinteen hallituksen ohjelmassa ei ole mainittu metsäerän päivittämistä.
– Metsäerän uudistus tulee toteuttaa tavalla, joka tuo oikeudenmukaisen tuoton metsien käytöstä Lapin kunnille. Mallin tulee olla selkeä ja alueelle tuloutettavan tason vähintään neljännes hakkuiden nettotuloista, Lapin Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi valittu kemijärveläinen Riitta Savukoski painottaa.
Lapin Kokoomus edellyttää Rinteen hallitukselta ja erityisesti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepältä muutoinkin viisaita päätöksiä Metsähallituksen toimintaan liittyen.
– Lapissa on vireillä merkittäviä metsäteollisuuden investointeja, jotka toteutuessaan toisivat paljon kaivattua lisätyötä Lappiin. Metsäpolitiikan tulee olla ennakoitavaa ja Metsähallituksen täytyy uuden pääjohtajan johdolla hallinnoida yhteisiä maitamme niin, että luottamus toimintaan on vahvaa ja toiminnan sosiaalinen toimilupa säilyy, piirin torniolainen varapuheenjohtaja Antti Kaarlela toteaa.
Lisätietoja
Heikki Autto (050 512 3874)
Riitta Savukoski (040 7777 359)
Antti Kaarlela (0400 667 706)