Puheenjohtajalta

Hyvä lukija,

tervetuloa Lapin kokoomuksen sivuille!

Piirin kansanedustajana ja puheenjohtajana minulla on myös ilo toivottaa sinut tervetulleeksi Lapin kokoomuksen toimintaan.

Meillä on nyt takanamme jo useiden erinomaisesti menneiden vaalien sarja. Puheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla valtakunnallinen kannatuksemme sekä luottamus kokoomukseen ovat olleet jatkuvassa nousujohteessa, mikä on heijastunut myös vilpittömänä innostuksena puolueemme kenttätoimintaan.

Meillä Lapissakin tuki kokoomukselle on kasvanut entisestään. Jäsenmäärämme on pysyvässä nousussa, ja vaaleissa olemme saaneet yhä uutta voimaa. Perustellusti voikin sanoa, että meillä on nyt aito tekemisen tunnelma. Vaaleissa saavuttamiemme voittojen ja niistä seuranneen vallan ja vastuun ansiosta meillä on myös yhä paremmat vaikuttaa meille kaikille lappilaisille tärkeisiin asioihin.

Kokoomus on profiloitunut ihmisille vastuullisena ja välittävänä, tulevaisuuteen positiivisesti suuntautuvana vaihtoehtona, joka ei perusta politiikkaansa vastakkainasetteluihin, vaan rakentavaan asenteeseen. Tätä samaa sanomaa edistämme myös jatkossa niin valtakunnallisella kuin maakunnallisella ja kunnallisellakin tasolla.

Jos olet kiinnostunut toiminnasta jossakin paikallisyhdistyksessämme, ota epäröimättä yhteyttä meihin. Kustakin asiasta parhaiten tietävien henkilöiden yhteystiedot löydät ohesta, ja muistathan myös, että kampanjointiimme voivat osallistua muutkin kuin kokoomuksen jäsenet.

Tervetuloa mukaan tekemään entistä kokoomuslaisempaa Lappia ja Suomea!

Ulla Karvo
kansanedustaja, puheenjohtaja

Omat kotisivuni löytyvät osoitteesta http://www.ullakarvo.fi/.

UUTTA Ullalta! http://ullakarvo.blogspot.com/